Mainos

Johanna Tukiainen katumapäällä: Lööppijulkkis-kappale tekee minusta typerän

31.08.2009 12:29
Johanna Tukiainen esitti kappalettaan pian onnettomuuden jälkeen. (kuva: MTV3)

Kohublondi Johanna Tukiainen kirjoittaa 7 päivää -lehden blogissaan, ettei enää aio esittää Lööppijulkkis-kappalettaan.

Italiassa lomaileva Tukiainen on tullut siihen tulokseen, että hän avasi laulu-uransa vääränlaisella kappaleella. Tukiainen harmitteleekin, että hänellä ei ole ollut Suomessa ammattitaitoista manageria tai assistenttia, joka olisi ohjannut häntä oikeaan suuntaan. Italiassa Tukiainen kertoo kuitenkin löytäneensä suomalaisen yrittäjänaisen, jonka neuvojen perusteella kohublondi on tehnyt uraansa koskevia suuria päätöksiä.

– Yksi niita on se, etten suostu enaa esittamaan koko "Looppijulkkis" kappaletta missaan. Ajattelin jossain vaiheessa etta sehan on ihan hauska ja kevyt kesakappale, mutta sanat ovat herjaavia minua kohtaan ja tekevat minusta typeran, joten otan kylla jatkossa vastaan biisiehdotuksia, mutta nyt sanoitukset saavat menna muiden kasien kautta, ääkkösiä vailla oleva Tukiainen kirjoittaa 7 päivää -lehden blogissaan.

Tukiainen kertoo katuvansa myös videota, jossa hän esitti kappaletta kasvot ruhjeilla. Video äänityssessiosta oli katsottavissa toukokuussa myös Viihdeuutisten sivuilla

– Olen aivan innoissani. Tämä meni aivan nappiin. Olen aina ollut musikaalinen, joten tämä oli unelmieni täyttymys, Johanna hehkutti tuolloin purkitettuaan ensimmäisen biisinsä.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos