Mainos

Britney kamppailee kiroavien lastensa kanssa

16.08.2009 15:57
Poppari Britney Spears. (Kuva: Dave Hogan/Getty Images Entertainment)

Supertähti Britney Spears on kohdannut epämiellyttävän ongelman lastensa kasvatuksessa: neito ei saa kuriin poikiensa pahansuista kielenkäyttöä. Taaperoiset päästelevätkin ärräpäitä suustaan kuin merimiehet konsanaan.

Muutama vuosi sitten lapsiensa huoltajuuden menettänyt Spears on viime aikoina parantanut tapojaan varsin julkisesti saadakseen poikansa jälleen omaan huomaansa. Superstaran äidillisen hyveellinen vaikutus lapsiinsa on kuitenkin osoittanut lipumisen merkkejä, sillä Spearsin kolmivuotias Sean Preston ja kaksivuotias Jayden James käyttävät kuulijoiden mukaan varsin karskia kieltä ikäisikseen.

Joku aika sitten Spearsin perheen kanssa samassa tapahtumassa olleet paikallaolijat olivat kuunnelleet korvat punaisina taaperoiden huudellessa taukoamatta p**ka-sanaa, Female First -sivustolla kerrotaan. Spears ei ollut saanut ärräpäiden huutelua kuriin ja lopulta tilanne oli kääntynyt jo jossain määrin huvittavaksikin.

Britney ei kuitenkaan ole suostunut ottamaan syitä omille niskoilleen vaan syyttää poikiensa kielenkäytöstä heidän isäänsä Kevin Federlinea. Spearsin mukaan kolmivuotias Preston käyttää toistuvasti myös v-alkuista sanaa.

– Hän ei ole oppinut sitä meiltä. Hänen on täytynyt kuulla se isältään. Käytän kyllä sanaa, mutta en koskaan lapsieni kuullen, Britneyn kerrotaan sanoneen.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos