![]() |
Kohumepiksi tituleerattu keskustan Riikka Manner on ollut kesän aikana otsikoissa niin yllätysnousustaan parlamenttiin sekä raskausuutisestaan.
Me Naisten haastattelema Riikka Manner, 27, ihmettelee raskausuutisesta noussutta kohua. Isompien vääräleukojen mukaan hän olisi pettänyt äänestäjänsä salaamalla intiimin perhetapahtuman.
– Välillä tuli tunne, että voiko tämä olla nykypäivää ollenkaan. Eihän lapsia voi suunnitella vaalikausien mukaan, Manner ihmettelee.
Esikoisensa marraskuussa saava Manner kertoo lapsen olevan toivottu lapsi, olihan hänen syntymäänsä toivottu jo parin vuoden ajan.
– Euroedustajan paikka on ehdottomasti viimeisen päälle unelmieni työpaikka. Yksityiselämässä lapsi on kuitenkin ollut haaveissa pitkään, ja olen aina kertonut tahtovani perustaan perheen. Lapsen saaminen on asia, jota ihminen ei pysty itse hallitsemaan. Monia asioita elämässä voi päättää, mutta tätä ei.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Anna palautetta