![]() |
Ruotsissa lomaileva Johanna Tukiainen kirjoittaa 7 päivää -lehden blogissaan haaveistaan löytää mies ja rauhoittua paikoilleen.
Loma Ruotsissa on saanut Johanna Tukiaisen romanttiseksi ja kekseliääksi. Hän kirjoittaa blogissaan haluavansa tosi-tv-sarjan, jossa etsittäisiin hänelle miestä.
Johannan mukaan kaikkien biletysvuosien jälkeen ympäri maailmaa olisi ihanaa rauhoittua paikoilleen välillä.
Idean rakkauselämää vauhdittavaan ohjelmaan hän kertoo saaneensa Sub-kanavan Rokkarille morsian -sarjan seuraamisesta.
Vauhdikas blondi hehkuttaa blogissaan myös käyneensä treffeillä joka päivä. Ruotsalaismiehiä hän kehuu tyylikkäiksi.
– Pari ruotsalaista miestä kysyivät minulta treffeillä, olenko jonkinlainen skandaaliblondi Suomessa tai muuten tunnettu henkilö. Se oli tietysti yllättävää, sillä en ole kenellekään kertonut itsestäni. He vain nähtävästi päättelivät tyylistäni ja ulkonäöstäni, että olen jollain tavalla kuuluisa, Johanna arvelee.
Ruotsin lomansa päätyttyä Johanna käy vain kääntymässä Helsingissä ja suuntaa sitten Milanoon.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Anna palautetta