![]() |
MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun voittaja Satu Tuomisto kertoo ohjelman olleen hänelle voimia antanut elämänkoulu.
Miss Suomi 2010 -kiertueen kanssa syyskuussa työt aloittava Satu Tuomisto kertoi Viihdeuutisille, että viime keväinen Tanssii tähtien kanssa -ohjelma oli hänelle raskas.
– Kauhistuin ensimmäisissä harjoituksissa sitä, mitä tanssinopettajani minulta televisiolähetykseen odotti.
Alkujärkytys oli kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä oli vielä tulossa.
– Isäni yllättävä kuolema kesken kilpailun oli niin raskas asia, että mietin kykenenkö jatkamaan tanssimista. Mietin jopa lopettavani kilpailun kesken.
![]() |
Satu kertoo, että oli täysin hänen tanssiparinsa Janne Talasman ansiota, että hän jaksoi jatkaa kilpailussa loppuun asti.
Missivuotensa jälkeen nyt työelämään täysillä panostava kaunotar kertoo saaneensa ohjelmasta itseluottamusta ja rohkeutta heittäytyä uusiin haasteisiin.
Satu on aloittanut työt Helsingissä sijaitsevan Siluetti Spa:n markkinoinnissa ja suuntaa keväällä Afrikkaan työprojektin perässä.
Missivuosi jää hänen mieleensä hyvänä kokemuksena.
– Miss Suomelta odotetaan paljon. Minua auttoi käytännön asioissa mallitaustani. Olisin kuitenkin toivonut ohjeistusta ammattilaisilta muun muassa siihen, miten median kanssa toimitaan. Eniten sain tukea omalta äidiltäni, Satu summaa.
Missivuotensa jälkeen Satu toivoo voivansa itse olla tuutori tuleville missifinalisteille.
– Maalaisjärjellä ja kokeneempien ohjeistuksella vuodesta selviää hyvin ja töitä riittää missivuoden jälkeenkin.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta