![]() |
Satu Tuomisto juontaa Miss Suomi 2010-kilpailun ja suuntaa keväällä uusien työhaasteiden perässä Afrikkaan.
Satu Tuomisto nähdään Miss Suomi 2010 -kiertueen juontajana yhdessä Aleksi Valavuoren kanssa.
Säteilevä juontaja paljasti Viihdeuutisille saaneensa lisäksi päivätyön Helsingissä sijaitsevan Siluetti Span markkinoinnista.
– Viime marraskuussa kohdalleni osui headhunter, joka pyysi minua Siluetin anti aging -klinikalle töihin.
Innostunut Satu on aloittanut uudessa työpaikassaan tekemällä töitä vapaapäivinään.
– Missivuosi lisäsi stressinsietokykyäni ja uusi työpaikkani on niin taivaallinen, että minua ei haittaa viettää siellä vapaa-aikaani.
Satu seuraa kiertueen mukana Lappiin sekä etelän lämpöön kaavaillulle kuvausmatkalle.
Keväällä missikisojen jälkeiset haasteet vievät töihin aina Afrikkaan saakka.
– Suoritin viime torstaina metsästyskortinkin Afrikka-projektiini liittyen, Satu sanoo salaperäisenä.
Työkiireistä huolimatta kaunottaren avoliitto ja yhteiselo Kari Toivosen kanssa on sujunut uudessa Helsingin kodissa hyvin.
– Vuokra-asuntomme on valoisa ja ihana. Olen sisustanut sitä heittämällä kaikki entiset huonekalut pois ja ostamalla uutta tilalle, se on sisustustyylini, Satu nauraa.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Anna palautetta