![]() |
Jyväskylän MM-rallin varikolla säteilleen Miss Suomi 2008 Satu Tuomistolla on monta rautaa tulessa, mutta onneksi arkea tasapainottaa onnellinen parisuhde sekä uusi koti, jonka Satu jakaa nyt avomieheksi kutsuttavan poikaystävänsä kanssa.
Keväällä 2009 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman voittanut Satu Tuomisto häärii iloisena Neste Oil Rallin varikolla. Sadulla on syytä hymyyn, sillä sekä työ- että yksityiselämän asiat ovat kunnossa.
– Olen neljättä kertaa täällä Jyväskylässä eri tehtävissä. Tein Mad Croc -brändin kanssa vuosisopimuksen ja olen tällä kertaa heidän PR-tehtävissä, Satu kertoo MTV3.fille.
Työ energiajuoman mannekiinina vie Satua moniin eri tapahtumiin.
– F1-venekisoisssa käyn, samoin ralleissa ja yhteistyökumppanimme Olvin tilaisuuksissa. Tämä työ on sitä jatkuvuutta. Eli huomaa, että missivuodesta on hyötyä. Yksittäisiä keikkoja kyllä riittää, mutta vuosisopimus on hieno asia.
Satu nähdään pian myös tv-töissä.
– Lähden ensi keväänä Afrikkaan kuvaamaan uutta seikkailusarjaa. En voi kertoa siitä projektista vielä paljoakaan. Enkä vielä edes tiedä siitä kaikkia yksityiskohtia. Katsotaan mitä pojat keksii, tamperelainen naureskelee.
Satu kertoo iloisena, että myös yksityiselämässä asiat ovat loistavalla mallilla.
– Uusi koti löytyi pääkaupunkiseudulta ja se on nyt myös valmis. Poikaystävän kanssa kaikki on loistavasti. Tai nykyään häntä pitää kai kutsua avomieheksi, Satu nauraa.
Satu asuu yhdessä Kari Toivosen kanssa.
Pientä huolen aihetta missin elämästä kuitenkin löytyy.
– Kesä on pian jo ohi. Olen tehnyt töitä koko kesän. Lomaakin olisi kiva vähän pitää, kuntosalia ja lenkkeilyä tällä hetkellä harrastava Satu sanoo.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta