![]() |
Ruotsin kuningasperhe on ollut saksalaislehdistön piinaama 1970-luvulta lähtien kuningatar Silvian syntyperän vuoksi. Nyt järjettömile juoruille on tullut stoppi ja prinsessa Madeleine saa 400 000 euron vahingonkorvaukset saksalaislehdiltä.
Vahingonkorvaukset johtuvat valheellisista ja keksityistä uutisista koskien Madeleinen yksityiselämää.
Hampurilaisen oikeusistuimen mukaan Klambt-lehtikonserniin kuuluvat lehdet ovat sepittäneet valheellisia tarinoita muun muassa prinsessan raskaudesta ja hääsuunnitelmista. Oikeusistuimen mukaan lehdet ovat pitäneet yllä "juorukampanjaa".
Hampurin korkein oikeusaste on päätöksellään nostanut korvaussummaa, joka aiemmin oli 300 000 euroa. Päätöstä on pidetty näpäytyksenä juorulehdistölle. Vahingonkorvaukset on määrätty maksettavaksi vuosien 2000-2004 aikana tapahtuneesta uutisoinnista. Kantelun asiasta teki saksalaisasianajaja.
Kuningasperheen mukaan vahingonkorvausrahat annetaan hyväntekeväisyyteen Dagens Nyheter -lehden mukaan.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta