Mainos

Peter Andre raivostui ex-vaimonsa uudesta suhteesta

27.07.2009 11:00
Jordan ja Peter Andre.  (Getty)

Peter Andre tyrmistyi tulevan ex-vaimonsa uudesta romanssista. Pariskunta ei ole vielä virallisesti eronnut, mutta Jordanilla on jo uusi mies.

Jordanin, oikealta nimeltään Katie Price, tuore romanssi nyrkkeilijä Alex Reidin kanssa vuoti julkisuuteen viime viikolla. Peter Andre on ystävien mukaan vaimonsa romanssista täysin raivoissaan.

– Meillä ei ole enää mitään muuta yhteistä kuin lapset. En halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, Peterin kerrotaan raivonneen ystävilleen.

The Sun -lehden mukaan Peter on likaisesta avioerosta niin murtunut, että häntä on kielletty jopa internetissä surffaaminen.

– En voinut katsoa Katien bilekuvia oman mielenterveyteni takia. Hän on mennyt takaisin siihen bilevaiheeseen ja se on kamalaa katsottavaa.

Peter ei kuitenkaan voinut olla surffaamatta netissä viikonlopun aikana ja näki kuvat, joissa hänen vaimonsa menee hotellisviittiin uuden miehensä kanssa.

– Peterin kaikki tunteet ovat nyt mennyttä. Hän on täysin turta. Peter välittää nyt vain ja ainoastaan parin lapsista, ystävä kertoo lehdelle.

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, nelivuotias Junior ja kaksivuotias Princess Tiaamii.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos