Mainos

Rakkausvideosta tehty piraattiversio suututti Ylen Jungnerin

27.07.2009 19:48
Mikael Jungnerin Youtubeen laittamia videoita.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mieleen on jäänyt heinäkuun alussa ollut kohu miehen Youtubeen laittamasta intiimistä videosta.

Omituinen video ehti saada yli 70 000 katselijaa muutamassa tunnissa ennen kuin Jungner muutti videon yksityiseksi.

3,5 minuuttia kestävä video koostui netistä otetuista parin kuvista ja yksityisistä videonpätkistä, joissa juhlatuulella oleva pariskunta on ravintolassa. Videon loppupuolella olevassa pätkässä vihaisenoloinen Maria leikkasi ilmeisesti parin kodin nurmikkoa. Videossa näytettiin myös perheen kodin olohuonetta.

Taustalla pätkässä soi Frankie Goes to Hollywood -yhtyeen Power of Love -kappale.

Omituisesta videosta alkanut kohu räjähti käsiin kun Helsingin Sanomat uutisoi, että Jungner ei ole maksanut kyseisestä kappaleesta tekijänoikeusmaksuja. Jungnerin mukaan hän ei ole maksanut Teostolle tekijänoikeuskorvauksia, koska oli ulkomailla.

Tekijänoikeusasiat laitettiin kuntoon

Paria viikkoa myöhemmin mies on tehnyt kuuluisasta videosta lyhyemmän version, jossa on mukana myös muun muassa kohtaus jossa miehen Maria-vaimo pesee perheen kylpyhuonetta. Tämän videon kommentteihin mies on kirjoittanut selityksensä tekijänoikeuksiin.

– Laitoin lyhyemmän version videosta tänne, koska halusin löytää tavan tehdä se tekijänoikeuksia kunnioittaen. Paremmalla onnella tällä kertaa, toivon ;) Kiitos kaikille omaa musiikkiaan tarjonneille, loistavia kappaleita! Valitsin Evanescencen kappaleen My Immortal, koska sen osalta oikeudet ovat taatusti kunnossa!

Miten tekijänoikeudet musiikkiin sitten hoituivat? Ainakin täällä USAssa Youtube tarjoaa prelisensoituja kappaleita käytettäväksi kaikkien halukkaiden videoihin. Videoihin saadaan musiikkia ja musiikki saa näkyvyyttä, win-win siis...

Katso lyhennetty rakkausvideo tästä.

Jungnerille jäi hampaankoloon

Mikael Jungnerin Youtubeen laittamia videoita.

Jungnerille heinäkuun alun kohu lienee jäänyt jotenkin hampaankoloon, sillä hän on halunut kuitenkin kommentoida asiaa vielä lisää. Ilmeisesti siksi hän onkin tehnyt Kysymyksiä uudesta mediasta -nimisen videon, jossa hän pohtii sosiaalista mediaa.

Tämän videon (katso tästä) mies on laittanut alun perin julkiseksi, sen jälkeen muuttanut sen yksityiseksi, mutta palauttanut sen taas julkiseksi kommentteihin tulleen pyynnön jälkeen.

– Muistatteko tämän... Eräässä kaukaisessa maassa kauan kauan sitten ikävöivä sydän yhdisti rakkalleen kuvia ja musikkia youtubeen. Media linkitti videoon 70 000 katsojaa. Tämä vaati videoon muusikon luvan. Sitä ei saatu. Video poistettiin. Tilalle ilmestyi suttuinen piraattiversio. Sitä ei poistettu. Kuten ei kymmeniä muista videoita joissa taustalla soi sama biisi... Onko tässä järkeä, miehen tekemässä videossa muun muassa kirjoitetaan.

Jungner twittasi videonsa piraattiversiosta

Ahkerana uuden median käyttäjänä Jungner kommentoi myös mikrobloggauspalvelu Twitterin sivuillaan.

– Olenko nyt virallisesti taiteilija kun tekeleestäni liikkuu Youtubessa piraattiversio??, mies kirjoitti Twitteriin 3.7.2009.

Jungnerin Twitter-sivut löydät tästä.

Alun perin pitkän videon lopussa ollut Jungnerin monologi löytyy nyt myös Youtubesta omana klippinä. Erikoinen Päiväkirja-niminen klippi löytyy tästä.

Aiemmin Jungnerin yksityiseksi muuttama patsaantervausvideo on nyt myös taas julkinen. Vuonna 1991 ollessaan opiskelija Jungner osallistui Helsingin Hakaniemessä olevan Maailman rauhan -patsaan tervaamiseen, videokoosteen tuosta tapahtumasta voit katsoa tästä.

Lue myös:

Yle-Jungnerin Youtube-villitys jatkuu: Taas uusia videoita netissä

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos