Mainos

Sarasvuo lehdelle: Suojeluvietti iski päälle

04.07.2009 11:07
Jari Sarasvuo maaliskuussa 2009. (Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva)

Viime viikolla kovasanaisesti median toimintaa hänen ja Virpi Kuitusen rakkaussuhteen ympärillä suominut Jari Sarasvuo on selitellyt ärhäkkää reaktiotaan. Miehen mukaan kyseessä oli vain päälle napsahtanut suojeluvietti.

Sarasvuo kimpaantui viikko sitten lentokentällä pariskunnan ympärillä pyörineen median salamavalojen räiskeeseen, joiden myötä mies rähjäsi ensin paikalla olleille toimittajille.

Myöhemmin Sarasvuo avautui tuntemuksistaan myös julkisesti Aamulehdelle lähettämässään avoimessa kirjeessä, jossa hän muun muassa totesi hiihtäjä Virpi Kuitusen ja oman ihmisarvonsa olevan luovuttamaton julkisesta työstä huolimatta. Sarasvuo koki kuitenkin asiakseen selitellä voimakasta reaktiotaan.

– Tilanne oli vaan liian vaikea. Minulle iski vahva suojeluvietti päälle, Sarasvuo tunnusti Iltalehden viikonvaihteen lehdessä.

Sarasvuo kertoi myös, ettei pariskunta ylipäätään ole olettanut tai vaatinut, etteikö kaksikon välille roihahtanut rakkaus saisi tulla julkisuuteen, mutta kyseisessä tilanteessa kuppi oli kaatunut nurin. Sarasvuo totesikin, että olisi vain halunnut hyvästellä Norjaan harjoitusleirille suunnanneen rakkaansa rauhassa, mutta tätä tilaisuutta kaksikolle ei lentokentällä viikko sitten suotu.

Sarasvuo aikoo mennä reissusta palaavaa Kuitusta vastaan myös tänään lauantaina.

– Jos media on paikalla, aion käyttäytyä paremmin ja toivon median tekevän samoin, Sarasvuo totesi vielä Iltalehdessä.


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos