![]() |
Kansanedustaja Ilkka Kanerva juhli keskiviikkona Yhdysvaltain suurlähetystössä Helsingissä.
Hyväntuulinen Ilkka Kanerva viihtyi keskiviikkona Yhdysvaltain suurlähetystön järjestämissä itsenäisyyspäivän juhlissa, joita isännöi lähetystöneuvos Michael Butler Denise-vaimonsa kanssa. Kanerva kertoi Viihdeuutisille, että hän viettää juhannuksen Norjan Bergenissä.
– Lähden Bergeniin Suomen yleisurheilijoiden kanssa. Olen siellä juhannuksen yli, Kanerva kertoi.
Hänen rakkaansa Elina Kiikko on puolestaan juhannuksen töissä.
– Kyllä me ehdimme lomailla yhdessäkin. Elina lähtee kanssani Berliiniin yleisurheilun MM-kisoihin, kansanedustaja kertoi.
![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -kisan tuomari Susanna Rahkamo-Kokko ja hänen miehensä Petri Kokko viettävät juhannuksen perhepiirissä.
– Menemme mökille Porvooseen. Siellä liuta lapsia, joten vilskettä riittää, pariskunta jutteli.
He saattavat lähetä Pariisiin lomamatkalle.
– Se on vasta harkintavaiheessa. Olisihan se ihanaa, Susanna sanoi.
![]() |
Susannalla oli kaulassa upea kaulakoru.
– Se on Tiffanyn. Olen saanut sen lahjaksi, Susanna kertoi.
![]() |
Blues-jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Petri Matikainen juhlisti Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää Helsingin suurlähetystössä.
![]() |
Sinikka Mönkäre ja puoliso Juha Laisaari saapuivat juhliin.
![]() |
Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä on 4. heinäkuuta, mutta kesälomien vuoksi suurlähetystö juhlistaa merkkipäivää perinteisesti etukäteen.
![]() |
![]() |
Kansanedustaja Lyly Rajala aikoo suunnistaa kesälomalla ainakin Porin Jazzeille.
![]() |
Juhlia isännöi lähetystöneuvos Michael Butler ja Denise-puoliso.
![]() |
![]() |
Martin Saarikangas ja Tarja Cronbergilla riitti keskusteltavaa juhlissa. Cronberg aikoo viettää juhannuksen ja kesäloman kotonaan Teerisaaressa.
– Rentoudun lukemalla ja kalastamalla, Cronberg kertoi.
![]() |
Jyri Häkämies ja majuri Markku Viitasaari saapui juhlistamaan Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää.
(MTV3)
Anna palautetta