Mainos

Miten käy miljonääri-Sarasvuon jättiomaisuuden avoerossa?

10.06.2009 09:42
Jari Sarasvuo (kuva: Lehtikuva)

Yritysjohtaja Jari Sarasvuo ja hänen ex-avopuolisonsa Nina Rosqvist erosivat lehtitietojen mukaan ystävinä.

Trainers’ Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo on tehnyt vuosien varrella jättiomaisuuden, johon kuuluu muun muassa muhkea osakesalkku, luksustalo, oma saari ja luksushuvila Levillä. Iltalehti arvioi, että Sarasvuon koko omaisuuden arvo on peräti 50–60 miljoonaa euroa.

Sarasvuo oli ex-avopuolisonsa Nina Rosqvistin kanssa peräti 24 vuotta. Heillä on kaksi teini-ikäistä lasta. Jari ja Nina eivät astelleet suhteensa aikana alttarille, vaan elivät avoparina. Ninalla ei siis ole oikeutta Sarasvuon jättiomaisuuteen.

Iltalehden mukaan Kauniaisissa sijaitsevasta hulppeasta järvenrantatalosta puolet kuuluu kuitenkin Ninalle. Pariskunta osti yli 400 neliöisen talon yhdessä vuonna 2002. Talo maksoi tuolloin 401 000 euroa.

Ilta-Sanomien mukaan Jari ja hänen ex-avopuolisonsa erosivat sovussa. Lehden mukaan ex-pariskunta on sopinut myös taloudelliset järjestelyt yhteisymmärryksessä.

Lue myös: Virpi Kuitunen palasi harjoitusleiriltä romanssikohun keskelle - katso kuvat

Sarasvuo tiedotti alaisia avoerostaan

Lehti: Sarasvuon osakesalkun arvo 15, 5 miljoonaa euroa

Tällainen on Kuitusen ja Sarasvuon lemmenpesä - katso kuva!

Lehti: Jari Sarasvuo ja Virpi Kuitunen avoliitossa

Jari Sarasvuolla takana erittäin värikäs vuosi

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos