![]() |
Lapin Kansan päätoimittajan paikalta potkut saanut Johanna Korhonen aikoo valittaa Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Korhonen joutuu maksamaan Alma Media -konserniin kuuluvan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja yhteensä 8 000 euroa. Alun perin hänen korvausvaatimuksensa potkuista oli noin 230 000 euroa.
– Olen erittäin tyrmistynyt ja järkyttynyt päätöksestä. Olen jotenkin kauhuissani siitä, että millään niillä asioilla, mitä olen siellä kertonut, ei ole tuntunut olevan minkäänlaista painoarvoa verrattuna siihen mitä vastapuoli on kertonut, Korhonen kertoi MTV:n uutisille.
Korhosen mukaan potkut johtuivat siitä, että hänen puolisonsa on nainen. Alma Median mukaan syynä oli luottamuspula Korhosen ja työnantajan välillä.
Katso Korhosen haastattelu MTV:n uutissivuilta.
(MTV3)
Anna palautetta