Mainos

Satu Tuomisto ”herjauskirjekohusta” lehdelle: Kirjeitä on tuhansia

06.06.2009 11:51
Satu Tuomisto (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Sukulaisensa herjauskirjeahdistelun uhriksi joutunut Satu Tuomisto kertoo, että kirjeitä on kertynyt yhteensä jo tuhansia.

Rankan kevään läpikäynyt Tuomisto on ymmällään sukulaismiehensä toimien edessä. Tuomisto kertoo, että kirjeitä on kertynyt hänen oman arvionsa mukaan jo yli 5 000.

– Se on ihan hirveä määrä. Tämä touhu menee nyt niin yli, Tuomisto toteaa Iltalehdessä.

Tanssii tähtien kanssa -kisan aikana sukulaismiehen kirjeitä tipahteli myös muun muassa Sadun tanssikavereille, kuten Pirkko Mannolalle ja Helena Ahti-Hallbergille. Aikaisemmin kirjeittä ovat saaneet esimerkiksi lehdistö, Akaan kaupunki ja muut sukulaiset sekä ystävät.

Tuomisto epäilee, että kirjeitä on saattanut mennä myös monille sellaisille henkilöille, jotka eivät ole viitsineet asiasta Sadulle mainita. Tuomisto kuitenkin toivoo, että saisi kirjeistä mahdollisimman monen itselleen, sillä asiasta on nostettu rikossyyte, jota varten kerätään nyt materiaalia.

Herjauskirjekierre sai alkunsa, kun Tuomiston isoenoa ei kutsuttu Sadun missivoiton kunniaksi järjestettyihin juhliin.


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos