![]() |
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa voittoon pyörähdelleellä Satu Tuomistolla on kiireen keskellä syytä erityiseen iloon: kaunotar sai viimein rakkaansa, Kari Toivosen, kotiin viikkojen erossa olon jälkeen.
Tuomiston poikaystävä Kari Toivonen ei päässyt edes todistamaan rakkaansa voitokasta hetkeä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, sillä hän lähti reppureissaamaan Aasiaan jo ennen finaalia. Finaalin jälkeen myös Satu suuntasi maailmalle, Kuubaan. Vaikka Sadulla onkin riittänyt kiirettä, on viikkojen erossa olon myötä ikäväkin kasvanut kovaksi. Kari palasi viimein kotiin matkaltaan viime torstaina.
– Onhan se ihanaa, vaikka olemme kyllä olleet todella tiiviisti yhteydessä koko ajan, Tuomisto kertoilee Iltalehdessä.
Pariskunta alkoi seurustella vuosi sitten. Joulukuun paikkeilla kaksikko erosi hetkeksi, mutta palasi yhteen jo parin kuukauden päästä. Tällä hetkellä rakastuneilla pyyhkii niin hyvin, että he ovat päättäneet muuttaa yhteisen katon alle.
– Asuntoprojekti laitetaan nyt kunnolla vireille, kun Karikin on kotiutunut. Katselemme yhdessä asuntoja, Tuomisto kertoo.
Anna palautetta