![]() |
Juontaja Lola Wallinkoski kertoo turvautuvansa voimakeinoihin, jos häntä ahdistellaan.
Lola kertoi Radio Rockin tiistaisessa Heikelä-Linnanahde-Korporaatio-ohjelmassa, että on läpsäissyt avokämmenellä häntä häiriköineitä miehiä. Näin on Lolan mukaan tapahtunut alle viisi kertaa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
– En pahoinpitele ketään, enkä aiheuta vaurioita. Kyse on tilanteista, joissa on monta kertaa ja moni ihminen sanonut nätisti, eikä sitä silti uskota. Silloin sallin, että omaa kättä käytetään, mutta se on ihan viimeinen homma, Lola kertoo Ilta-Sanomille.
Viimeksi tällaista tapahtui alkuvuodesta, kun mies kaatui juomineen Lolan seurueen päälle.
– Läpsäisyni jälkeen hän jäi tuijottamaan suu auki ja hoki: ihana nainen. Että se ei sitten ihan osunut ja uponnut, Lola kertoi lehdelle.
(MTV3)
Anna palautetta