![]() |
Väestöliiton mukaan eurovaaliehdokas Minna Sirniö on sekä Suomen seksikkäin että perheystävällisin eurovaaliehdokas.
Vasemmistoliiton euroehdokas Minna Sirniö julistettiin maanantaina Suomen seksikkäimmäksi meppiehdokkaaksi. Väestöliitto haastoi eurovaaliehdokkaat vastaamaan kyselyyn seksuaali- ja perhekysymyksistä. Kyselyn perusteella valittiin leikkimielisesti sekä Suomen Seksikkäin että Perheystävällisin meppiehdokas, joka oli vastannut kysymyksiin edistyksellisimmin.
Seksikkäin meppiehdokas -sarjassa ehdokkailta kysyttiin muun muassa ehkäisystä ja seksuaalikasvatuksesta sekä maailman äitiysterveystilanteesta. Perhesarjan kysymykset käsittelivät muun muassa perhe-etuuksia, maahanmuuttoa sekä syntyvyyttä EU-alueella.
– Voittaja osoitti kummassakin sarjassa kiinnostusta työskennellä europarlamentaarikkona näiden tärkeiden asioiden edistämiseksi ja toi vastauksissaan hyvin esiin edistyksellisiä, nykytilanteen tiedostavia näkemyksiään, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila kertoo tiedotteessa.
Kysely lähetettiin kaikille sähköpostitse tavoitetuille eurovaaliehdokkaille. Kysely oli osa IPPF:n (Kansainvälinen perhesuunnittelujärjestöjen liitto) ”Who’s the Sexiest Mep 2009” -kampanjaa, joka toteutetaan vuoden 2009 EU parlamenttivaalien yhteydessä Suomen lisäksi 10 EU-maassa.
MTV3 palvelee jälleen sekä äänestäjiä että ehdokkaitaan vaalikoneellaan. Maikkarin EU-vaalikoneeseen pääset tästä.
(MTV3)
Anna palautetta