![]() |
Maailman seksikkäimpien naisten kärkipaikkoja pitävä Megan Fox paljasti taannoisessa haastattelussa vertaavansa näyttelemistä prostituutioon.
Upea Megan Fox on tunnettu näyttelijänlahjoja enemmän upeista muodoistaan. Rääväsuinen kaunotar koristaa lehtien sivuja tämän tästä upeiden kurviensa takia.
Naisen muodot pääsevät taas oikeuksiinsa GQ-lehden heinäkuun numerossa. Samaisessa haastattelussa nainen paljastaa myös mtä mieltä on näyttelemisestä.
– Kun ajattelet asiaa, niin me näyttelijät olemme kuin ilotyttöjä. Saamme maksun siitä, että teeskentelemme kiinnostusta ja rakkautta. Ihmiset maksavat siitä, että näkevät meidät suutelemassa, koskettamassa ja tekemässä asioita toiselle ihmiselle.Se on jotain sellaista, jota yksiavioisessa suhteessa elävä ei tekisi kenenkään muun kanssa kuin oman partnerin. Se on oikeastaan aika mautonta, Megan tykittää.
Seksiä tihkuva Megan on omien sanojensa mukaan myös imagonsa vanki.
– Ihmiset pitävät minua siveettömänä. He luulevat, että olen seksuaalisesti erittäin aggressiivinen ja villi lapsi. En ole kuitenkaan ollenkaan sellainen.
Naisen kommentti kohottaa kuitenkin kulmakarvoja, koska vähän aikaa sitten nainen kertoi avoimesti lesbokokemuksestaan venäläisen stripparin kanssa...
(MTV3)
Anna palautetta