Mainos

Erja Häkkinen lehdelle: Olen valmis uuteen suhteeseen

23.05.2009 13:55
Erja Häkkinen (kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

F1-legenda Mika Häkkisen ex-vaimo Erja viettää koko kuluvan vuoden lapsilleen ja itselleen omistautuen.

Erja Häkkinen kertoo viikonvaihteen Ilta-Sanomissa lastensa Hugon, 8, ja Ainan, 4, olevan hänelle nyt kaikkein tärkeimmät ihmiset.

– Olen saanut kaksi mahtavaa lasta, ja heistä olen kiitollinen. Hugo ja Aina ovat ihania ja kilttejä. Hugo on herkkä, urheilullinen ja hyvin lahjakas motorisesti. Aina taas on vahva ja temperamentikas, varsinainen selviytyjä, hän miettii.

Reilu vuosi on kulunut Häkkisten avioerosta, ja Erja kertoo olevansa hiljalleen jo valmis katselemaan ympärilleen romanttisessakin mielessä.

– Voisin jo ajatella seurustelevani jonkun kanssa. Uutta miestä ei ole, mutta pidän silmäni auki. Kaikki on elämässä mahdollista, hän summaa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos