![]() |
Marraskuussa vaimonsa Martina Aitolehden kanssa esikoisensa saava Hunks-tanssija Esko Eerikäinen odottaa innolla tulevaa perheenlisäystä.
Onnellinen Esko kertoo Viihdeuutisille raskauden etenevän hyvin.
– Kaikki on tosi hyvin, kiitos kysymästä. Nyt alkoi kuudestoista viikko ja nyt masu alkaa jo konkreettisesti näkyä. Martinakin tuntee jo pientä liikehdintää.
Raskaana olevien naisten mielialat vaihtelevat tunnetusti kuumasta kylmään ja tämän on saanut kokea myös Esko.
– Martinan mielialat vaihtelevat tosi paljon. Mä elän tällä hetkellä unelmasta painajaismaiseen, Esko naureskelee.
Tuleva isukki on ruvennut vaimonsa tueksi myös tipattomalle.
– Tää tuleva Hot `n` Cold -kiertue aiheuttaa sen, että me joudutaan vetämään itsemme entistä tiukemmalle kuurille. Muutenkin se on helpompaa, kun nyt kotona on kaksi ihmistä, jotka ovat ihan nollalinjalla. Kummatkin voivat tukea toistaan.
Perheenlisäys on saanut pariskunnan lähipiirinkin täysin sekaisin.
– Anopin ja mun äidin puolesta nimetkin on jo selvillä. Samoin koulut ja autokoulut, et mihin lapsi sitten menee. Mutta ei me olla Martinan kanssa mietitty vielä niin pitkälle, otetaan asia kerrallaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta