![]() |
Kohublondi Johanna Tukiaisen lauantai-illan sanaharkka johti sairaalareissun kautta poliisin putkaan.
Tukiainen tilittää illan tapahtumia tuoreimmassa 7 päivää -lehdessä. Lehden kuvissa kohukaunotar poseeraa naama tikattuna, ruhjeet kasvoilla.
Tukiainen kertoo myös lauantai-illan tapahtumista, jotka alkoivat Jollaksen asunnolta. Vieraana ollut nuorempi nainen alkoi solvata talon elämäntää siihen malliin, että Johannan hermot paloivat täysin.
Sanaharkan seurauksena paikalle kutsuttiin myös virkavalta. Ilta ei muutenkaan mennyt aivan putkeen.
– Lipesimme Julia-siskon kanssa rinteen reunalta alas ja vierimme yhdessä kovaa vauhtia viiden metrin matkan alas kohti katukivetystä. Koko otsani aukesi ja siitä alkoi suihkuta verta. Onneksi Julia ei loukkaantunut yhtä pahasti kuin minä, Johanna tilittää.
Tukiaisen otsaan laitettiin viisi tikkiä ja loppuyön nainen vietti Itäkeskuksen poliisiaseman putkassa. Kohublondille rapsahti myös parin sadan euron sakot virkavallan vastustamisesta.
(MTV3)
Anna palautetta