![]() |
Valkeakoskelta kotoisin oleva MotoGP-kuski Mika Kallio rakentaa kotikaupunkiinsa 390 neliön luksustaloa.
Kallion 390 neliön kivitalo valmistuu Valkeakosken asuntomessualueelle Lintulaan. Kaksikerroksisessa, vanhaa aikaa henkivässä talossa on valoisat aulat, näyttävä portaikko, kaarevia erkkereitä ja isot huoneet. Alakertaan rakennetaan ylellinen saunaosasto, jonka viereen rakennetaan takkahuone baarityylisine sisutuksineen.
– Sauna ja oleskelutilat ovat minulle tärkeitä, joten erityisesti niiden suunnittelussa näkyy oma kädenjälkeni, Kallio kertoo asuntomessujen nettisivuilla.
![]() |
Neliöidensä puolesta Kallion talo on koko messualueen suurin. Talo lämpiää energiatehokkaasti maalämmöllä.
Kartanomainen talo sijaitsee 3 000 neliön rinnetontilla messualueen laidalla. Tontilta löytyy myös isokokoinen, 160-neliön autotalli, jonne Kallion on tarkoitus sijoittaa myös vanhoja kisapyöriään.
Kalliolla on Valkeakosken kaupungin kanssa yhteistyösopimus, joten kustannukset tontista menevät tämän sopimuksen piikkiin.
![]() |
Työnsä takia Kallio asuu tällä hetkellä Monacossa, mutta pitää Valkeakoskea ihanteellisena asuinpaikkana.
– Valkeakoskella kaikki tarvittavat palvelut ovat helposti saatavissa. Täällä on hyvä rentoutua ja latautua kisojen välissä. Valkeakoskelta on myös lyhyt matka Tampereelle ja Helsinkiin. Koulut ja päiväkoditkin ovat aivan messualueen tuntumassa, pienen tytön isä sanoo.
Asuntomessut järjestetään Valkeakosken Lintulassa 10.7.-9.8.2009.
(MTV3)
Anna palautetta