![]() |
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen olisi ollut lehtitiedon mukaan aloitteellisempi hänen ja Drita Lulicin viestittelykohussa.
Tällä viikolla paljastui, että pääministeri Matti Vanhasen kanssa viestitellyt Drita Lulic on ollut yhteydessä myös toisen keskustavaikuttajan, kansanedustaja Antti Kaikkosen kanssa. Lähinnä Kaikkonen ja Lulic olivat olleet yhteydessä Facebookin kautta, mutta he olivat myös lähetelleet toisilleen tekstiviestejä.
7 päivää -lehden haastattelema Lulic on säilyttänyt Kaikkoselta saamansa viestit, ja hänen mukaansa niissä käy ilmi Kaikkosen olleen aloitteellinen osapuoli ja flirttailleen hänelle.
– Antti pyysi minua kerran juhliin, jossa Satu ei ollut paikalla. En halunnut lähteä mukaan. Myöhemmin samana iltana hän tekstasi, että haluaisi tulla käymään luonani. Kello oli jo yli puolen yön. Ajattelin, että hän on varmasti hieman juovuksissa. Eihän sitä puolen yön jälkeen tulla vieraan naisen luo pelkästään kahville. Torjuin Antin iskuyrityksen, enkä vastannut viestiin mitään, eikä hän käynyt luonani, Drita kertoo lehden haastattelussa.
Kaikkonen ja Lulic tutustuivat toisiinsa viime syksynä kuntavaalien aikaan. Lulic oli ehdokkaana Kaikkosen kotikunnassa Tuusulassa.
Antti Kaikkonen on naimisissa Sdp:n kansanedustaja Satu Taiveahon kanssa.
(MTV3)
Anna palautetta