Mainos

Italian pääministeri Berlusconi möläytti taas noloja "vitsejä" suomalaisista!

06.05.2009 20:57

Avioerokohun keskellä vellova Italian pääministeri Silvio Berlusconi se ei petä koskaan. Viimein sivallus miehen suusta koskee yllättäen taas suomalaisia!

Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Suomen Kuvalehden verkkosivut.

Roomalainen uutistoimisto Ansa uutisoi miehen tänään kertoneen seuraavaa:

- Pidän suomalaisista, kun he ovat täysi-ikäisiä.

Erikoisella lausunnollaan mies puolustautui syytöksiltä, joissa hänen vaimonsa Veronica on sanonut miehensä haluavan jatkuvasti flirttailla nuorten naisten kanssa ja siksi myös halunneen puolueensa eurovaaliehdokkaiksi vain nuoria naisia.

Mies myös jatkoi erikoista vitsailuaan seuraavalla tavallaan.

- Nyt sanotaan, että rikon kokonaan välini Suomen hallituksen kanssa, mutta muistan hyvin kun olin siellä (Suomessa), he halusivat näyttää minulle kaiken uhalla jotakin, ja me lähdimme aikaisin aamulla kolmen tunnin matkan päähän katsomaan 1700-luvun puukirkkoa, rakennusta, joka meillä (Italiassa) olisi tuhottu.

Mokailuja rutkasti aiemminkin

Mies on aiemmin muun muassa haukkunut täysin suomalaisen ruokakulttuurin sekä kertonut hurmanneensa Suomen presidentti Tarja Halosen saadakseen elintarvikeviraston Italian Parmaan.

- Eiväthän suomalaiset edes tiedä mitä prosciutto crudo (ilmakuivattu kinkku) on, mies lausui vuonna 2001.

Vuonna 2003 mies taas kohautti koko EU:a vertaamalla saksalaista europarlamentaarikkoa Martin Schulzia keskitysleirin vartijaan.

- Tiedän Italiassa miehen, joka tuottaa elokuvaa natsien keskitysleiristä - taidanpa ehdottaa teitä vanginvartijan rooliin, Berlusconi sanoi suoraan miehelle.

Aiemmin samana vuonna Berlusconi vitsaili neljä kertaa naimisissa olleen Saksan liittokansleri Gerhard Schröderin kustannuksella EU-kokouksessa.

- Puhutaanpa jalkapallosta ja naisista. Gerhard, mikset sinä aloita?

Lue Berlusconien avioerosta täältä.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos