Mainos

Markus Pöyhösen ja Sofia Sidan eroriidan tutkinta venyy

05.05.2009 17:23
Markus Pöyhönen ja Sofia Sida (kuva:Lehtikuva)

Laulaja Sofia Sidan eli Sofia Stenmanin ja pikajuoksija Markus Pöyhösen riitaisan eron tutkinta pitkittyy.

Pikajuoksija Markus Pöyhösen ja laulaja Sofia Sidan riitaisaa eroa on tutkittu jo lähes vuosi. Ilta-Sanomien mukaan tapaus on siirtynyt Vantaan poliisilta epävirallisesti helsinkiläiselle syyttäjälle.

Helsingin syyttäjänvirastosta kerrotaan, että kunnianloukkaustapauksen käsittely venyy suurella todennäköisyydellä vielä kuukausilla.

– En ole saanut tällaista tapausta vielä hoidettavakseni. Jos tällainen tapaus pöydälleni ilmestyy, ehdin ottaa sen käsittelyyn aikaisintaan elokuussa, helsinkiläinen syyttäjä kertoo Viihdeuutisille.

Sofia teki ex-kihlatustaan rikosilmoituksen noin vuosi sitten. Sofian mukaan Markus loukkasi hänen kunniaansa ja yksityisyyttään. Laulajatar on kertonut, että Markus laittoi hänestä nettiin paljastavan kuvan, jossa hän oli alaikäinen. Vantaan poliisi on tutkinut asiaa jo lähes vuoden.

Viihdeuutisten maaliskuussa haastattelema Sofia uskoi vahvasti, että hän kohtaa ex-rakkaansa oikeudessa.

– Uskon vahvasti, että asiaa tullaan puimaan oikeudessa. En itse asiassa haluaisi edes ajatella koko tapausta. Toivon, että kaikki olisi jo ohi. Viime aikoina en ole edes ajatellut koko juttua. En ota stressiä oikeuskäsittelystä, jos ja kun sellainen tulee, Sofia kertoi maaliskuussa.

Lue myös: Sofia Sida eroriidasta Pöyhösen kanssa: Näemme oikeudessa

Sofia Sida kohutusta eroriidasta: Olisipa se jo ohi!

Pöyhösen ja Sofian eroriitaa tutkitaan Yhdysvalloissakin!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos