![]() |
Englannin kuningasperheen jäsen prinsessa Eugenie joutui ryöstäjien uhriksi Kambodzassa. Ainoastaan henkivartijoiden nopea toiminta pelasti siniverisen reppumatkailijan saamasta tilanteessa vakavia vammoja.
19-vuotias Eugenie on harrastanut reppumatkailua kaakkoisessa Aasiassa ja on tähän asti saanut matkata turvalisesti. Kambodzassa onni kuitenkin kääntyi ja ryöstäjäjoukko hyökkäsi prinsessan ja tämän ystävien kimppuun.
The Sun -lehden mukaan ystävykset olivat kävelemässä Phnom Penhin yössä, kun seurueeseen kuulunut tyttö otti esiin lompakkonsa. Pitkäkyntiset hyökkäsivät seurueen kimppuun, mutta eivät tienneet kyseessä olevan yksi maailman tarkimmin vartioiduista nuorista.
Prinsessan henkivartijat taklasivat ryöstäjät ja lähtivät kiidättämään epäonnisia reissaajia turvaan. Henkivartijat saivat osakseen rankkaa kivitystä.
Tämä oli ensimmäinen kerta kymmenen vuoteen, kun brittiläinen eliittijoukko joutuu puolustamaan kuninkaallisen perheen jäseniä suoralta uhalta.
(MTV3)
Anna palautetta