![]() |
Julkkisbloggari ja vapaa toimittaja Viivi Avellán on saanut kokea urallaan sekä menestystä että takaiskuja.
Viivi kertoo viikonvaihteen Iltalehdessä, että reilu vuosi sitten tullut tieto hänen kirjoittamansa Sinkkunaisen käsikirjan kohtalosta tuntui karvaalta pettymykseltä.
Kirja piti alun perin lanseerata Englannissa. Maaliskuussa 2008 tuli kuitenkin tieto, ettei lifestyle-kirja ollutkaan Englantiin valittujen joukossa.
– Se oli hirveä pettymys. Onnistuminen olisi ollut unelmieni täyttymys, hän myöntää.
Hän ei kuitenkaan vastoinkäymisistä lannistunut, vaan käännättää paraikaa kirjaansa. Viivi uskoo kirjallaan olevan saumaa menestyä myös ulkomailla. Markkinointistrategiaansa hän miettii vasta, kun käännös on valmis.
Kirjaprojektin ohella Viivi viettää seesteistä, seurustelevan naisen elämää. Pitkään avomiehensä kanssa yhdessä asunut vaaleaverikkö ei pistäisi pahakseen myöskään perheenlisäystä.
– Vielä en silti raaskisi pysähtyä ja jäädä kotiin. Minulla on työsaralla paljon annettavaa, hän summasi.
(MTV3)
Anna palautetta