![]() |
Britain´s Got Talent -kilpailussa tuomarit ja katsojat yllättäneen skotlantilaisen vanhanpiian Susan Boylen, 48, ulkonäkö on muuttunut totaalisesti ensiesiintymisen jälkeen.
Kissansa kanssa asuva skotlantilainen Susan Boyle nousi tähdeksi Britain´s Got Talent -ohjelman kautta. Tanttamaisesti pukeutunut Susan on vaihtanut tyyliään. Susanin nähtiin aiemmin viikolla värikkäässä mekossa ja nahkatakissa, mikä oli suuri muutos hänen entiseen tyyliinsä.
Susanin harmaat hiukset saivat kyytiä torstaina, jolloin hän kävi kampaajalla. Nyt tosi-tv-tähden valju harmaa kiharapilvi on historiaa. Susan värjäsi nimittäin hiuksensa ruskeiksi. The Sun -lehden mukaan Susan pulitti kampaajakäynnistään 35 puntaa eli noin 40 euroa. Lehden mukaan Susan laittoi rehevät kulmakarvansa ruotuun jo aiemmin.
Amanda Holden, yksi Britain´s Got Talent -ohjelman tuomareista, toivoi, ettei Susan muuttaisi itseään julkisuuden vuoksi. Osa faneista pelkää, ettei Susan ole enää oma hurmaava itsensä muodonmuutoksen jälkeen. The Sun -lehden mukaan Susanin kotipaikkakuntalaiset kertovat naisen jalkojen olevan edelleen tukevasti maassa.
Katso kuvat The Sun -lehden sivuilta
tästä.
(MTV3)
Anna palautetta