![]() |
Kokoomuksen ehdokkaana kesäkuisissa europarlamenttivaaleissa mukana oleva Joona Puhakka on ainakin toistaiseksi päättänyt lopettaa uimahyppäämisen.
– Nyt saa uimahyppääminen jäädä. Tuntuu ihan hyvältä näin ilman hyppyjä, Puhakka kertoi torstaina puhelimitse Brysselistä STT:lle.
– Ei se päätöksen tekeminen helppoa ollut, enkä ole mitenkään supervahvasti sisäistänyt, että se olisi ikuisiksi ajoiksi ohitse. Toivon, että löydän ja saan haasteita, joihin voisin laittaa energiani samalla tavalla kuin olen urheiluun laittanut.
26-vuotias Puhakka on ainoa suomalainen uimahyppyjen MM-mitalisti. Hän voitti metrin ponnahduslaudalta MM-pronsissa Barcelonasta vuonna 2003.
(MTV3)
Anna palautetta