Mainos

Tanja Karpela, mikset ole päivittänyt tietojasi?

14.04.2009 15:36
Kansanedustaja Tanja Karpela. (Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva)

Kansanedustaja Tanja Karpela meni yllättäen naimisiin tulevan lapsensa isän, Janne Erjolan kanssa. Juuri häämatkalta palannut Karpela ei ole kuitenkaan päivittänyt uutta siviilisäätyään eduskunnan kotisivuille.

Karpelan henkilötiedoissa on tiedot ainoastaan lapsista, muttei mainintaa tuoreesta liitosta Janne Erjolan kanssa. Muiden kansanedustajien henkilötiedoissa on maininta puolisoista.

Karpela ei ole myöskään päivittänyt onnellista tapahtumaa omille kotisivuilleen. Kotisivujen tuorein tapahtuma on huhtikuun 3. päivänä tehdyt blogi-merkinnät.

Kuka olen -kohdassa Karpela kertoo perheeseen kuuluvan kahden lapsen lisäksi myös kaksi koiraa. Erjolaa ei ole mainittu sanallakaan.

Karplea meni naimisiin Janne Erjolan kanssa huhtikuun 5. päivä. Pariskunnalle syntyy yhteinen lapsi kesällä. Karpelalla on aikaisemmasta liitostaan Totti Karpelan kanssa kaksi lasta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos