Mainos

Lehti: Lola Wallinkoski kärsi huonosta itsetunnosta

09.04.2009 08:48
Lola Wallinkoski (kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Wallinkoski on yksi Suomen menestyneimmistä kaunottarista. Eksoottisen näköinen suomalainen valittiin samana vuonna maailman kolmanneksi kauneimmaksi naiseksi Miss Universum -kisoissa.

Upea kaunotar on kuitenkin saanut aina kuulla kommentteja tanssiharrastuksen muokkaamista lihaksikkaista reisistä. Lola paljastaa asian Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Olen aina ollut mallikuvioissa se, kenellä on liian isot, tanssijan reidet. Niin se oli jo missivuonna. Monet ihmiset tulivat sanomaan minulle suoraan, etten pärjännyt maailmalla kolmatta sijaa ylemmäs sen takia, kun minulla on niin isot reidet, Lola muistelee.

Moni epäili Lolan mahdollisuuksia voittaa Suomen kauneimman naisen titteli naisen eksoottisen ulkonäön, ja reisien takia.

– En kauheasti ottanut paineita. Olen sellainen, etä jos joku sanoo minulle, että laihduta, siinä käy sitten toisinpäin. Ei todellakaan kiinnosta. Olotila lähtee aina itsestä, enkä minä ole koskaan jaksanut mennä muiden mukaan.

Lola sai kuitenkin kokea pöyristyttävää kohtelua reisiensä takia.

– Se ei kauheasti pönkittänyt 18-vuotiaan huonoa itsetuntoa, kun ennen missikiertueen show´ta sanottiin, että sä et sitten tule syömään muiden kanssa, koska sulla on liian isot reidet. Minut passitettiin ainoana kilpailijana huoneeseen istumaan. Ja nyt puhutaan ihan järjestäjätasosta, ja asianosaiset kyllä tunnistavat itsensä, Lola lataa haastattelussa.

– Tuollaisen jälkeen minulle on tullut uho ja näyttämisen halu. Ja kyllä se on ollut todellista taistelua, että itsetunnon on saanut hyväksi.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos