![]() |
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi suoritti viime viikonloppuna metsästäjätutkinnon.
Alkuvuodesta tammikuussa Kiviniemi patisti naisia metsästysharrastuksen pariin. Ministeri siirtyi viikonloppuna sanoista tekoihin, kun hän suoritti metsästäjätutkinnon viikonloppuna Hangossa. Asiasta kertoo keskustan nettilehti Verkkoapila.
– Lähivuosina ei varmasti kovin usein tälle harrastukselle liikene aikaa. Tämä nykyinen työ on sellainen, että vähäinen vapaa-aika on kortilla ja sen vietän mielelläni lasten kanssa, Kiviniemi kertoo Verkkoapilalle.
Kiviniemi on kutsuttu ensi syksynä peurajahtiin, mutta hän epäilee, ettei ehdi osallistumaan jahtiin. Ministerin suunnitelmissa on myös käydä ampumassa hirvikoe, jonka läpäissyt henkilö voi osallistujana ampujana hirvi- ja peurajahtiin.
Ministereissä on myös muitakin metsästäjiä. Ainakin valtiovarainministeri Jyrki Katainen tiedetään harrastavan metsästystä.
(MTV3)
Anna palautetta