Mainos

Viihdeuutisten lukijat: Vanhasen ei tarvitse julkaista kohuviestejä

06.04.2009 14:34
Drita Lulic ja Matti Vanhanen (kuva: Lehtikuva)

Suomalaiset eivät vaadi pääministeri Matti Vanhasen kohun herättäneitä sähköpostiviestejä julkisiksi. Viihdeuutisten kyselyyn vastanneista noin 62 prosenttia oli sitä mieltä, ettei Vanhasen tarvitse julkaista kyseisiä viestejä. Mielipiteensä kertoi yli 1 500 ihmistä.

– Jos kaksi aikuista viestittelee keskenään, oli sävy puhtaasti vitsaileva tai hieman vihjaava, niin mitä pahaa siinä nyt on? Eikös sitä kutsuta flirtiksi? Tuskin nainenkaan on viesteistä pahastunut, jos on niihin vielä vastaillut. Luultavasti Vanhasen suurin synti onkin, ettei hän ole kovin taitava mediapeluri, perustelee nimimerkki Iines vastauksensa.

Osa vastaajista myös epäilee, että 7 Päivää –lehdelle Vanhasen sähköposteista kertonut Drita Lulic on avannut sanaisen arkkunsa vain päästäkseen julkisuuteen.

– Kohun nostanut naikkonen on vain julkisuutta tavoitteleva wanna-be, eikä 69-vitsailu todellakaan ole mitenkään muuten kuin pitkän kautta johdateltuna semi-seksuaalista. On tosi ääliötä asiasta siis vaivautua, nimimerkki JPF miettii.

Jotkut vastaajat kuitenkin muistuttavat, että Vanhanen itse oli valmis julkistamaan kohutut meilit.

– Tietenkin viestit pitäisi julkistaa, koska niin uhosi. Rassukka ja sanansa syöjä koko mies. Vanha sanonta kuulu: Ken sanansa syö, se maansa myy, nimimerkki Kipa vaatii.

Lue myös: Vanhasen Drita juhli pornotähden kotibileissä - katso kuvat

Vanhasen kohuviestien kohde halusi tosi-tv-tähdeksi!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos