Mainos

Lehti: Pahaksi äitynyt herpes vaaransi Merikukan hengen

01.04.2009 14:53
Merikukka Forsius (kuva:Lehtikuva)

Kansanedustaja Merikukka Forsius avautuu rankasta sairauskierteestään ja kahden lapsen yksinhuoltajaäidin arjestaan.

Merikukka Forsius kertoo Eeva-lehden haastattelussa joutuneensa vaikean synnytyksen jälkeen sairauskierteeseen. Pahimmillaan hänen henkensä oli vaarassa.

Merikukka sai pahan flunssan ja kuumeen, josta jälkiseurauksena oli koko kehon ihottuma.

– Oireet tulivat sykleittäin. Pahimmillaan iho oli kuin tulessa, enkä pystynyt nukkumaan. Muistaakseni kahdeksan yötä valvoin kokonaan, Forsius kertoo Eevassa.

Muutaman viikon kuluttua Merikukalla puhkesi huuliherpes. Se levisi huulesta nenään ja silmään.

– Koska imetin vielä, en uskaltanut ottaa mitään lääkettä. Kun soitin tutulle ihotautilääkärille kysyäkseni, mitkä lääkkeet ovat sallittuja, lääkäri totesi, että minulla on viisi minuuttia aikaa pukea vaatteet päälle ja tulla hänen vastaanotolleen. Herpes saattoi nenän tai silmän kautta mennä aivoihin, ja silloin henki olisi vaarassa, Merikukka kertoo Eeva-lehden haastattelussa.

Merikukka sai lääkkeet, mutta joutui lopettamaan imetyksen tartuntavaaran vuoksi.

– Minä vain itkin, Merikukka kertoo tilanteesta lehdelle.

Merikukan olkapään tulehtunut leikkaushaava aiheutti myös harmia äitiysloman lopulla. Hän kiittää haastattelussa ystäviään, jotka ovat auttaneet lasten hoidossa vaikeana ajanjaksona. Merikukka mainitsee myös ex-miehensä Erkki Hakkaraisen olevan tiiviisti perheen elämässä.

– Eki puuhastelee paljon Dannen kanssa. Viimeksi, kun lähdin olkapään takia fysikaaliseen hoitoon, Danne jäi Ekin luo paistamaan lettuja. He käyvät yhdessä eri paikoissa, muun muassa elokuvissa, Forsius kertoo lehdessä.

Dan-poika on Merikukan ja Hjallis Harkimon yhteinen lapsi. Jim-poika on puolestaan Merikukan ja Vihdin ex-kunnanjohtaja Petri Härkösen kanssa.

Merikukka palaa eduskuntatyöhön huhtikuun puolessa välissä.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos