![]() |
Rallilegenda Juha Kankkunen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa asuvansa Kuusamossa vuokramökissä yhdessä yhtiökumppaninsa ja entisen kartanlukijansa Juha Revon kanssa.
Rallitaituri Juha Kankkunen ajoi ensimmäisen MM-rallinsa 30 vuotta sitten. Torstaina hän täyttää 50 vuotta, jonka kunniaksi häntä haastateltiin Helsingin Sanomien Nimiä tänään -palstalle.
Kankkunen kertoo Hesarin haastattelussa asustelleensa viime ajat Kuusamossa, jossa hänellä entisen kartturinsa Juha Revon kanssa Juha Kankkunen Driving Academy -ajokoulu. Työaikataulut ovat niin tiukat, että Kankkunen ei ole ehtinyt juurikaan poistua Kuusamosta.
![]() |
Kankkunen ja Repo ovat Hesarin mukaan vuokranneet Kuusamosta mökin, jossa he pyörittävät kotitaloutta kaksin. Heillä on kauppa-, pyykki- ja ruuanlaittovuorot. Miehiltä syntyy niin muusi kuin siskonmakkarasoppakin. Pitkien työpäivien jälkeen kaksikko väsähtää ajoissa.
– Ei me usein illalla kympin uutisia nähdä, Repo kertoo miesten aikaisesta nukkumaanmenoajasta.
Miesten mökkimajoitus on luonnollisesti väliaikaista. Kankkusella on Espoossa talo, joka on tosin myynnissä.
Kankkunen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa vaikeuksistaan, joita hän kohtasi ralliuransa jälkeen. Hän on aiemminkin kertonut avoimesti sekä alkoholiongelmastaan että avioerostaan. Kankkusen ja Pirjo-vaimon avioeroprosessi on vaiheessa. Puolen vuoden harkinta-aika jo mennyt, mutta kumpikaan ei ole jättänyt Espoon käräjäoikeuteen toista vaihetta. Pariskunta on siis edelleen naimisissa.
Kankkunen kertoo haastattelussa vaihtaneensa ajatuksiaan kollegoidensa kanssa. Häneltä riittää ymmärrystä Mika Myllylälle ja uransa päättäneille NHL-tähdille.
– Nykäsen Mattikin soitti viimeksi kolme päivää sitten, Kankkunen kertoo Hesarille.
Kankkunen antoi kasvonsa Elämäsi tilaisuus -liikenneturvallisuuskampanjalle, kuten muun muassa Mika Häkkinen ja Mika Salo. Kankkunen muistelee Helsingin Sanomien haastattelussa ottaneensa osumaa ralliuransa aikana. Mies on käynyt läpi useita leikkauksia. Kankkusen selkänsä leikattiin puolitoista vuotta sitten. Lisäksi hänen mahansa on leikattu kaksi kertaa, polvet ja olkapää kerran.
(MTV3)
Anna palautetta