![]() |
Kansanedustaja Tanja Karpelan vauvamasu kasvaa vauhdilla. Naisen masu on kasvanut parissa viikossa selvästi.
Kesällä 39 vuotta täyttävä Karpela odottaa kolmatta lastaan uuden rakkaansa Janne Erjolan kanssa. Vaikka kansanedustaja ei ole vieläkään vahvistanut raskautta, ei tulevasta onnellisesta perhetapahtumasta ole epäilystäkään.
![]() |
Kun huhut Karpelan raskaudesta alkoivat levitä helmikuun alussa, ei raskautta näkynyt vielä päällepäin. Valtiopäivien avajaisissa otetut kuvat säteilevästä Tanjasta eivät paljastaneet raskautta.
![]() |
Nyt reilut puolitoista kuukautta myöhemmin raskaus näkyy jo selvästi.
Karpela ei ole kertonut julkisuudessa äitiysloman alkamisen ajankohtaa Vauvan laskettu aika on kesällä.
(MTV3)
Anna palautetta