Mainos

Kanye West: Älkää kyseenalaistako miehisyyttäni!

31.03.2009 11:23
Kanye West (Kuva: Amy Sussman/Getty)

Rap-artisti Kanye West on suivaantunut huhuista, joiden mukaan kaunottaria kylkeensä keräillyt räppäri olisikin kiinnostunut ennemmin miehistä.

Artisti on yrittänyt toistuvasti pyrkinyt katkaista siivet mielestään "epäkunnioittavilta" huhuilta, jotka alkoivat vellomaan miehen ympärillä hänen erottuaan viime vuonna kihlatustaan muotisuunnittelija Alexis Phiferistä. Huhumylly ei kuitenkaan ole laantunut ja pahat kielet spekuloivat Westin edelleen olevan salaa homoseksuaali, FemaleFirst -sivustolla kerrotaan.

Nyt mies on raivostunut toden teolla, sillä hänen ja Westin nykyisen deittailukumppanin mallikaunotar Amber Rosen suhteen on epäilty olevan pelkkää kulissia. Räppäri onkin avautunut aiheesta blogissaan tokaisemalla, että vaikka hänen elämänsä on varsinaista ”Trueman Show’ta” kamerojen edessä, hän ei tee mitään vain kameroiden takia.

– Minulla on joitain ego-ongelmia, en osaa aina kontrolloida itseäni sekä teen ehkä silloin tällöin arveluttavia vaatevalintoja, mutta älkää koskaan kyseenalaistako miehisyyttäni, West on raivonnut.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos