Mainos

Vanhasen kihlattu lehdessä: Emme muuta yhteen

28.03.2009 10:37
Matti Vanhanen ja Sirkka Mertala (Kuva: Jussi Nukari/lehtikuva)

Pääministeri Matti Vanhasen kihlattu Sirkka Mertala, 42, kertoo, että hääpäivää ei ole vielä sovittu.

Mertala kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että aikuisessa parisuhteessa eletään ennen kaikkea lasten ehdoilla, joten lasten koulujen takia pari aikoo pitää kaksi kotia Espoossa ja Nurmijärvellä. Tapiolassa kehittämispäällikkönä työskentelevällä Mertalalla on 19-, 17-, ja 9-vuotiaat lapset.

Vaikka kihlaus on lupaus avioliitosta, ei tuore kihlapari ole päättänyt hääpäivää.

– Hääpäivää ei ole sovittu, ja se tulee aikanaan. Kiirettä ei ole. Nyt on hyvä näin. Se voi olla, että hääpäivää odotetaan pitkään ja hartaasti. Mutta kyllähän se tähän kuuluu ja tulee aikanaan.

Mertala vakuuttaa, ettei kihlaus on muuttanut hänen arkeaan, vaikka onkin joutunut totuttelemaan julkisuuteen.

– Ei kihlaus muuta arkea. Se on luonnollinen osa suhdetta. Juhlimme kihlausta ihan kotona.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos