Mainos

Lehti: Maria Guzenina maksoi laskuja jo 13-vuotiaana

26.03.2009 21:18
Maria Guzenina (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson on tottunut jo nuoresta neidosta lähtien kantamaan oman kortensa perheen tuloihin.

40-vuotias kansanedustaja paljastaa asian Anna-lehden haastattelussa. Venäläisen äidin ja suomalais-saksalaisen isän kaunis tytär pääsi tekemään mallin töitä jo teini-iästä lähtien.

–Otin jo nuorena osaa perheen laskujen maksuun. Onneksi sain 13-vuotiaasta lähtien satunnaisesti töitä mallina, ja kun ikää riitti, olin töissä myös Carrolsissa hampurilaisia vääntämässä, Maria kertoo lehden haastattelussa.

Sosiaalidemokraattien kansanedustajana toimiva Maria nousi koko kansan tietoisuuteen 1990-luvulla, kun nainen valittiin ensimmäisenä suomalaisena Music TV:n juontajaksi.

Kahdeksan vuotta kestäneen työrupeaman aikana Maria meni myös naimisiin suositun Skunk Anansie -yhtyeen rumpali Mark Richardsonin kanssa. Parille syntyi myös Alex-poika, mutta liitto kariutui.

– En kaipaa takaisin Lontoon humuun, mutta on ihanaa, kun Suomen lisäksi on toinenkin paikka, jossa on paljon hyviä, läheisiä ystäviä, Maria tunnustaa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos