Mainos

Niinistön vaimolle ei tippunut kutsua valtiopäiväjuhliin

24.03.2009 10:08

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistön tuoretta aviovaimoa Jenni Haukiota ei ole kutsuttu Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhliin, joissa nähdään koko maan johto.

Jenni Haukiota ei nähdä miehensä Sauli Niinistön rinnalla ensi lauantaina Porvoossa pidettävissä juhlallisuuksissa, sillä Haukio ei ole saanut kutsua tilaisuuteen. Valtioneuvoston kanslian pääsihteeri Raimo Savolainen perustelee Ilta-Sanomissa kutsumattomuutta sillä, että puhemiehen puolisolla ei ole protokollassa virallista asemaa.

Savolaisen mukaan kaikki juhliin lähetettävät kutsut ovatkin henkilökohtaisia, lukuun ottamatta presidenttejä, joiden kutsuun sisältyy automaattisesti myös puoliso. Pääsihteeri toteaakin, että esimerkiksi ministerit saapuvat Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlallisuuksiin ilman puolisoitaan. Iltasanomien mukaan Presidentti Tarja Halonen osallistuu paikalle Pentti Arajärven kanssa, mutta esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen isännöi Porvoon juhlallisuuksia ilman naisystäväänsä Sirkka Mertalaa.

Haukio ei myöskään osallistu Porvoon kaupungin järjestämälle vastaanotolle, joka pidetään valtiollisten juhlallisuuksien päätyttyä. Kutsut kaupungin vastaanotolle ovat lähteneet avec-muodossa.

Lue myös: Puhemiesten puolisot Jenni Haukiosta: Luonnoton tilanne

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos