Mainos

Johanna Tukiainen, mitä ihmettä kirjoittelet?

21.03.2009 14:27
Johanna Tukiainen on vuodien julkkis. (Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva)

Kohublondi Johanna Tukiainen ilmoittaa 7 päivää -lehden verkkosivuilla pitämässään blogissa eron pitkäaikaisesta parisuhteestaan olevan väistämätön.

Moni Johannan elämää sivusta seurannut kohottanee kulmakarvojaan naisen viimeisintä bloggausta lukiessaan: Johanna kertoo eroavansa yhdeksän vuotta sitten tapaamastaan miehestä, jonka kanssa hän on viimeiset kahdeksan vuotta jakanut asunnon Helsingin keskustassa.

Johanna on kuitenkin usein puhunut julkisuudessa tapaamistaan miehistä ja ehti viime lokakuussa muun muassa treffeille Tony Halmeen kanssa. Hän on myös kertonut moneen otteeseen Miamissa asuvasta "miehestään".

Nyt nainen kuitenkin vakuuttaa seurustelleensa avopuolisonsa kanssa yhdeksän vuoden ajan.

Hän kirjoittaa olevansa erityisen loukkaantunut siitä, ettei pian jo ex-avomies käynyt tapaamassa häntä sairaalassa loppuvuodesta.

– Viimeinen tikki suhteellemme oli se, kun olin sairaalassa lähes kaksi kuukautta ja suomalainen mieheni, jonka kanssa olin asunut vuosia yhdessä, ei tullut katsomaan minua sairaalaan kertaakaan! Ei edes alussa Meilahden teho-osastolle, kun olin kuoleman kielissä, hän suree ja kuvaa avopuolisoa tunnekylmäksi ihmiseksi.

Kirjoitus antaa melko ristiriitaisen kuvan Johannan seurusteluelämästä, eikä siinä kerrota, miksi hän on useissa antamissaan haastatteluissa kertonut olevansa sinkku.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos