Mainos

Lehti: Pertti Salovaara palaa kansan pariin - kirkossa

16.03.2009 08:01
Kansanedustaja Pertti Salovaara. (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Sairauslomalla pitkään ollut kansanedustaja Pertti Salovaara (kesk) esiintyy huhtikuussa Tampereen Tuomiokirkon Sana soi -tapahtumassa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Tapahtumajärjestäjän mukaan Salovaara käyttää tilaisuudessa hengellisen puheenvuoron.

– Se on illan ainoa puhe. Sisältöä en tiedä ennen kuin kuulen, musiikkisihteeri Pertti Kallio kertoo.

Salovaara on ollut sairauslomalla eduskuntatyöstään viime syksystä lähtien. Hänen avustajansa Mika Sivulan mukaan sairausloma jatkuu vielä kuluvan kuun loppuun.

– Olen saanut häneltä sellaista viestiä, että hän haluaisi palata töihin, Sivula sanoo.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos