![]() |
Pääministeri Matti Vanhasen naisystävän Sirkka Mertalan kerrottiin viime viikolla kauppaavan Espoossa sijaitsevaa rivitalokolmiotaan. Ilta-Sanomien mukaan Mertalan asunto tekikin heti kauppansa.
Lehden mukaan kaupat tehtiin jo ennen kuin asunto oli julkisessa näytössä. Sirkka Mertala pyysi Espoon Mankkaalla sijaitsevasta huoneistosta 271 000 euron kauppahintaa, eikä hintaa tarvinnut juurikaan laskea.
Vaikka asuntokauppa tällä hetkellä kärsiikin taantumasta, kertoo Mertalan pikavauhtia myymä koti siitä, että asunnot menevät yhä tietyillä alueilla nopeasti uusille omistajille.
– Espoon Mankkaa on kysyttyä aluetta, Mertalan asuntoa myynyt kiinteistönvälittäjä Nina Liljendal Prima Kiinteistöistä kommentoi.
Välittäjä ei kertonut, milloin uudet asukkaat muuttavat Mertalan entiseen asuntoon.
Vaikka Sirkka Mertalan asunto tekikin kauppansa pikavauhtia, on Matti Vanhasen Nurmijärven-talo edelleen myynnissä.
(MTV3)
Anna palautetta