![]() |
Oopperalaulaja Laura Pyrrö, 30, ei kysyttäessä kiistä eroa ohjaaja-näyttelijä Kari Heiskasesta, 53. Asiasta kirjoittaa 7 päivää -lehti.
Lehden tietojen mukaan taiteilijapariskunnan romanssi olisi hiipunut jo viime vuoden puolella, mutta asia on pysynyt vain lähipiirin tietona. Romanssi putkahti julkisuuteen vuonna 2007, jolloin pari oli jo seurustellut kaksi vuotta. Pari ei asunut yhdessä.
Ulkomailta tavoitettu Laura ei kiistänyt lehdelle eroa.
– Olen nyt matkoilla. En kommentoi tällaisia asioita.
Sekä Laura että Kari ovat varjelleet tarkoin yksityisyyttään eivätkä he ole puhuneet juurikaan suhteesta lehtien palstoilla.
(MTV3)
Anna palautetta