Mainos

Hekin ovat joutuneen häiriköinnin kohteiksi

11.03.2009 20:33
Noora Hautakangas (kuva: Lehtikuva)

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi keskiviikon Iltalehdessä joutuneensa puhelinhäiriköinnin uhriksi. Valitettavasti Jungner ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaan häiriköinnistä on kärsinyt koko joukko suomalaisia julkisuuden henkilöitä.

Satu Tuomisto (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Viime vuoden Miss Suomi Satu Tuomisto kertoi viime kesäkuussa joutuneensa häiriköinnin kohteeksi.

Satu kertoi Hymy-lehdessä, että hänen sukulaisensa on lähetellyt herjaavia kirjeitä suurimpiin suomalaisiin lehtiin. Kirjeissä sukulaismies muun muassa huoritteli Satua ja haukkui hänen ulkonäköään ja luonnettaan.

– Harkitsen tekeväni sukulaisestani tutkintapyynnön poliisille. En ymmärrä, miksi hän tahtoo tehdä tällaista ilkivaltaa, Satu kertoi tuolloin Iltalehdelle.

Miss Suomi 2007 Noora Hautakangas. (Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva)

Samoihin aikoihin myös edellisen vuoden Miss Suomi Noora Hautakangas kertoi häntä piinaavasta henkilöstä.

Nooran mukaan noin 40–50-vuotias mies oli häiriköinyt häntä sähköpostilla ja puhelimitse siitä asti, kun hän kävi heittämässä juontokeikan Lahdessa. Noora kertoi asiasta Ilta-Sanomissa:

– Juontokeikka oli maaliskuun alussa. Siitä lähtien minulle on tullut joka päivä vähintään viidestä kymmeneen sähköpostia, Noora sanoi.

Häntä piinaavaa häirikkö lähetteli posteja, joissa on kuvamanipulaation avulla yhdistetty samaan otokseen Noora ja häirikkö. Sähköpostia vakavammaksi tapaus äityi, kun stalkkeri soitti Nooralle keskellä yötä.

– Joku tyyppi soitti minulle yöllä ja höpisi omiaan. Heti puhelun jälkeen minulle tuli kymmenen tekstiviestiä parin minuutin välein, hätääntynyt Noora paljasti IS:lle.

Jaana Pelkonen (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Marraskuussa 2007 juontaja Jaana Pelkonen kertoi kärsineensä tuntemattoman henkilön ahdistelusta jo kahden vuoden ajan. Hänen mukaansa tilanne oli tuolloin jo rauhoittumaan päin, tosin hän pelkäsi häirikön saavan jossain vaiheessa uutta puhtia touhuihinsa.

Frederik. (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Häirinnästä poliisiin on ottanut yhteyttä ainakin laulajasuosikki Frederik. Reetu kertoi helmikuussa Viihdeuutisille olleensa häirinnän kohteena peräti 20 vuoden ajan.

– Tämä nainen soitteli mulle päivisin, iltaisin ja öisin. Olen joutunut hänen kohdallaan olemaan poliisiinkin yhteydessä, Frederik selvitti.

Lue myös: Häiriköt Mikael Jungnerille: Kuole siihen, helvetin syöpäläisääliö

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos