![]() |
Idols-juontaja Jani Toivola ja ex-missi Lola Wallinkoski muistelevat keskusteluohjelmassa lapsuuttaan. Molemmat kertovat, että heitä kiusattiin lapsena ihonvärin vuoksi.
Maikkarin suositun Idols-ohjelman juontaja Jani Toivola ja missinä tunnetuksi tullut Subin Meidän häät -ohjelman juontaja Lola Wallinkoski kertovat Ylen Inhimillinen tekijä -ohjelmassa, millaista on varttua tummaihoisensa Suomessa.
Lolaa ja Jania yhdistää Afrikka. He ovat molemmat myös kasvaneet ilman isää.
– Ensimmäinen käsiteltävissä ollut asia oli heti se, että sä olet erilainen. Se oli aika suuri ja ehkä pelottavakin asia, eikä sitä ollut välttämättä ihan sillä lailla vielä itsekään käsitellyt, Jani kertoo ohjelmassa.
Idols-juontajaa kiusattiin ala-asteella.
– Toki oli kiusaamista ja se oli välillä tosi kovaakin, Jani kertoo ohjelmassa.
Lola kertoo ohjelmassa, että häntä luultiin adoptiolapseksi. Lola kruunattiin vuonna 1996 Miss Suomeksi, jolloin hänen ulkonäköönsä kiinnitettiin vielä enemmän huomiota. Hän kertoo ohjelmassa myös nigerialaisesta isästään, jonka kanssa hän ei ollut pitkään aikaan missään tekemisissä.
Lolan ja Janin ohjelmavierailusta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
(MTV3)
Anna palautetta