![]() |
Suomen tunnetuimmasta kyläkauppiaasta kertova kirja on laitettu jäihin. Kirjan kirjoittaja Jone Nikula aikoo kirjoittaa teoksen kuitenkin loppuun. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Kyläkauppias Vesa Keskisestä kertova Tuntematon kyläkauppias -kirja ei kustantajan mukaan päädy kirjakauppojen hyllyille todennäköisesti ollenkaan.
– Kirjan julkaisemista on siirretty jo kaksi kolme kertaa. Nyt päätin viheltää pelin poikki ja ottaa aikalisän. On katsottava rauhassa, mitä tehdään. Muuta en voi tällä hetkellä sanoa, kirjaa kustantanut Johnny Knigan johtaja Jyrki Nieminen kertoo lehdelle.
Kirjan kirjoittaja, median moniosaaja Jone Nikula aikoo kuitenkin saattaa keskeneräisen eepoksen loppuun. Teoksen valmistuminen on viivästynyt Keskisen käymän oikeustaistelun vuoksi. Pari vuotta kestänyt vääntö päättyi helmikuun lopussa, kun Seinäjoen käräjäoikeus tuomitsi Keskistä raiskauksesta syyttäneet sisarukset ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.
– Olen odotellut oikeuden päätöstä, jotta voisin kirjoittaa kirjan loppuun. Nyt siihen tulee dramaturginen kaari: rikosilmoitus ja jälkipyykki, Nikula kertoo.
– Kun olen kirjoittanut kirjan valmiiksi, katsokoot sitten kustantamossa, mitä tekevät.
(MTV3)
Anna palautetta