Mainos

Heikki haluaa maailmanmestariksi

09.03.2009 19:04
Heikki Kovalainen (Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva)

McLaren-tallin suomalaiskuski Heikki Kovalainen lähtee uuteen kauteen itsevarmempana ja vain yksi tavoite mielessään.

Suomussalmelta kotoisin oleva 27-vuotias Kovalainen kertoo formula ykkösten virallisilla sivuilla lähtevänsä tulevaan kauteen vain yksi tavoite mielessään, nostaa MM-pokaali ilmaan kauden päätteeksi.

– F1-kuskina ei ole pointtia lähteä kauteen kuin mestaruus mielessä. Muuten ei ole mitään järkeä olla mukana. Ja uskon oikeasti, että tulevana kautena taistelen maailmanmestaruudesta, itsevarma Kovalainen sanoo.

Viime kaudella Kovalainen sai seurata vierestä, kun tallikaveri Lewis Hamilton ajoi lopulta maailmanmestariksi.

– Olen oppinut todella paljon viime kaudesta. Uskon, että olen kehittynyt niin ihmisenä kuin kuskina. Tiedän myös, että jos auto on hyvä, niin minulla on kaikki mahdollisuudet taistella voitoista. Ja jos näin tapahtuu, se vie minua lähemmäs mestaruutta.

Kovalainen tunnustaa myös, että ensimmäinen kausi McLaren-tallissa oli vaikeampi kuin hän odotti.

– Lähdin viime kauteen erittäin positiitivisella asenteella. Näin jälkikäteen ajateltuna, minulla kesti kauemman aikaa kun odotin oppia tiimin salat ja heidän tapansa toimia. Asetin itselleni myös ehkä liian paljon paineita sen jälkeen kun hommat eivät menneet odotuksieni mukaan. Olen oppinut olemaan stressaamatta niin paljoa, Kovalainen tunnustaa.

MTV3 ja MTV3 MAX ovat vahvasti mukana tulevalla F1-kaudella. Ensimmäinen osakilpailu ajetaan 29. maaliskuuta Melbournsessa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos