![]() |
Nyrkkeilijä Amin Asikaisen matka katkesi Budapestissa pelatun Unibet Openin kolmantena aloituspäivänä perjantaina.
– Hyvä fiilis Aminilla oli pelata, mutta tietysti häntä harmitti, kun tippui turnauksesta, Unibetin Antti Tikka kertoo Viihdeuutisille.
– Hänelle tuli pieni moka yhdessä vaiheessa, joka maksoi puolet hänen pelimerkeistään. Seuraavaan jakoon Amin otti riskin ja laittoi kaikki merkit keskelle, mutta sillä kertaa kaverilla oli yksinkertaisesti parempi käsi. Tyytyväinen Amin voi kuitenkin suoritukseensa olla, ja selkeästi hän osaa pelata.
Perjantain pelit alkoivat kello kahden aikaan iltapäivällä ja Aminin turnausurakka päättyi kahdeksan yhdeksän aikaan samana iltana.
Perjantaina turnauksessa pelasivat myös Aleksi Valavuori ja Jussi Heikelä, mutta hekin karsiutuivat Aminin tavoin.
Tänään lauantaina turnauksessa pelataan jatkopäivä ja sunnuntaina on vuorossa finaali. Lauantain peleihin selvisi kaikkiaan kymmenen suomalaista. Turnaukseen osallistui 360 pelaajaa.
Huh, Pokeri-Ilari hävisi 1,6 miljoonaa!
(MTV3)
Anna palautetta